Operational Technology Engineer
Bayerilla olemme visionäärejä ja pyrimme ratkaisemaan maailman vaikeimmat haasteet ja ponnistelemme kohti maailmaa, jossa missiomme "terveyttä kaikille, nälkää ei kenellekään" ei ole vain unelma, vaan todellinen mahdollisuus. Teemme sen energisyydellä, uteliaisuudella ja puhtaalla omistautumisella, oppimalla ympärillämme olevien ihmisten ainutlaatuisista näkökulmista, laajentamalla ajatteluamme, kasvattamalla kykyjämme ja määrittelemällä mahdottoman uudelleen. On siis monia syitä liittyä joukkoomme. Jos olet innostunut rakentamaan monipuolista ja mielekästä uraa loistavien kollegojen yhteisössä todellisen muutoksen aikaansaamiseksi, silloin on vain yksi vaihtoehto.
Kansainvälinen toimintamme Suomessa keskittyy reseptilääkkeisiin: tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tuotantoon ja useiden kansainvälisten kliinisten tutkimusten johtamiseen. Bayer työllistää Suomessa noin 1000 henkilöä. Toimipaikkamme ovat Espoossa ja Turussa. Turun tuotantolaitos on osa Bayerin globaalia lääkevalmistusorganisaatiota, missä keskitymme pitkävaikutteisten polymeeripohjaisten hormoniehkäisyvalmisteiden tuotantoon ja jakeluun.
Haemme nyt Bayerin Turun tuotantolaitoksen Operational Technology -osastolle henkilöä kokoaikaiseen vakituiseen Operational Technology Engineer -tehtävään. Työskentelet lähtökohtaisesti neljä päivää viikosta paikan päällä Turun tuotantolaitoksella ja noudatat Bayerin Dynamic Shared Ownership -periaatteita: 1) Focus on outcomes, 2) Be your best self, 3) Include others and collaborate with accountability, 4) Co-create for the customers, 5) Act, learn fast and evolve.
Operational Technology Engineer -tehtävässä toimit keskeisessä roolissa OT-kentän asiantuntijana, jossa vastuusi kattaa laajan valikoiman operatiivisia teknologioita ja automaatioratkaisuja. Tehtävässäsi tuet Turun tuotantolaitoksen teollisia prosesseja varmistaen, että kaikki järjestelmät toimivat optimaalisesti ja turvallisesti.
Lisäksi osallistut uusien teknologioiden arviointiin ja käyttöönottoon, mikä edistää älykkään valmistuksen ja datan hyödyntämisen mahdollisuuksia. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa prosessien kehittämiseen ja parantamiseen, ja olet avainhenkilö jatkuvassa parantamisessa, joka tähtää kustannustehokkuuden ja operatiivisen tehokkuuden lisäämiseen.
Olet myös vastuussa koulutuksen ja ohjeistuksen tarjoamisesta muille tiimin jäsenille, varmistaen, että kaikki noudattavat parhaita käytäntöjä ja turvallisuusohjeita.
TEHTÄVÄSI JA VASTUUALUEESI
- Varmistat automaatio- ja SCADA-järjestelmien elinkaaren, tehokkuuden sekä niiden päivitykset, toimien asiantuntijana ja koordinoiden kehityshankkeita
- Toimit järjestelmäomistajana ja OT-vastaavana kriittisille operatiivisille teknologioille
- Varmistat Good Manufacturing Practisen (GMP), Good Engineering Practisen (GEP) ja lainsäädännön mukaiset laitteistotarkastukset vastuualueellasi ja osallistut ohjeiden kehittämiseen
- Tuet työlläsi COGs:in ja OEE:n jatkuvaa parantamista, mukaan lukien työprosessit, dokumentaatio, työkalut ja taidot
- Vastaat kyberturvallisuuden analysoinnista ja kehittämisestä OT-ympäristössä
- Tarjoat tukea huolto- ja luotettavuusaktiviteeteissa, tarjoten apua ja konsultointia kunnossapidolle ja tuotanto-osastoille sekä validoinnille
SINÄ
- Sinulla on korkeakoulututkinto tietojenkäsittelytieteessä, automaatiossa tai muussa relevantissa aiheessa IT:n tai tekniikan alalla
- Sinulla on kokemusta prosessiautomaatiosta ja valvontajärjestelmien ylläpidosta ja kehityksestä tai
- Kokemuksen kappaletavara-automaatiosta sekä serialisoinnista ja aggregoinnista luemme eduksi
- Sinulla on kokemusta SCADA- ja automaatiojärjestelmien elinkaarihallinnasta
- Sinulla on ymmärrystä tuotantolaitteiden ja -järjestelmien MES-rajapinnoista
- Odotamme sinulta kiinnostusta prosessien analysointiin ja kehittämiseen sekä hyviä ongelmanratkaisutaitoja
- Sinulla on hyvät viestintä- ja yhteistyötaidot sekä tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Kykenet kommunikoimaan sekä vuorovaikuttamaan rakentavasti että vakuuttavasti
- Toimiessamme vahvasti säädellyllä ja ohjeistetulla toimialalla kommukointiin tarvitaan sujuvaa suomen sekä englannin kieltä niin suullisesti kuin kirjallisesti
- Kokemuksen GMP-ympäristössä toimimisesta luemme eduksi
- Käytät tottuneesti yleisiä IT-työkaluja ja SAP- tai vastaavaa CMMS-järjestelmää
Lisätietoja tehtävästä antaa Operational Technology Manager Niko Laihinen, pe 31.10. klo 14–15 ja to 6.11. klo 12–13, puh. 040 667 2032.
Hae tehtävää viimeistään su 9.11.2025 mennessä.
Functional area: Engineering & Technology
Seniority level: Professional
#LI-NOR
- Team
- Pharma
- Locations
- Bayer Finland, Turku
- Remote status
- Hybrid
- Employment type
- Full-time
- Last application date
- 09 November, 2025
Bayer Finland, Turku
Workplace & Culture
At Bayer we’re visionaries, driven to solve the world’s toughest challenges and striving for a world where, 'Health for all, Hunger for none' is no longer a dream, but a real possibility. We’re doing it with energy, curiosity, and sheer dedication, always learning from unique perspectives of those around us, expanding our thinking, growing our capabilities and redefining ‘impossible’. There are so many reasons to join us. If you’re hungry to build a varied and meaningful career in a community of brilliant and diverse minds to make a real difference, there’s only one choice.
About Bayer Nordic
At Bayer we always start by listening – because our customers are at the heart of everything we do. The needs of our customers and the challenges facing society inspire us to develop ideas that improve people’s lives. As part of the Bayer team, each of us needs to thoroughly understand and support our customers in order to deliver products and solutions that matter – now and in the future
Bayer Nordic is our regional organization for Northern Europe. You find us in Finland, Denmark, Norway, Sweden, Iceland and the Baltic countries, i.e. Estonia, Latvia and Lithuania. We are more than 1400 people who are passionate to make a difference.
In the Nordic region we have two global R&D and production sites, in Finland and Norway. The Turku-based production facility is one of the Group's global pharmaceutical production facilities, where medicines are manufactured for more than 130 countries. Over the last years Bayer has increased its investments, research activities and partnerships in the Nordics, and we are proud of being one of the most significant Life Science companies in the region.
Why Bayer? Because we’re a pioneer in the fields of human and plant health. Because we invent the solutions that will create a sustainable future for our planet. Because a career with Bayer means you can put your passion into practice and make an impact.